torstai 27. syyskuuta 2012

Kankaat





Meinasimpa ottaa kuvia kankaista joita eilen kävin Eurokankaasta ostamasta.Kankaat saivat silmäni loistamaan ja naurun pulppuamaan, myyjän kanssa katelessa ja jutellessa. Käynkin muuten kameran tytöltä ja laitan muutaman kuvan tänne.Minulla oli alunperin tarkoitus että kuvia olisi paljon ja vähän kirjoitusvirheillä höystettyä tekstiä.Nyt on kumminkin käynyt niin, että kamera on kokoajan tytön luona....Kävin hakee piuhat ja otin muutaman kuvan (kylläkin pikkukameralla). Tämä on minun selviytymistarina...siis luovuus..käsillä tekeminen,muuten en jaksaisi.Niinkuin eilen kirjoitin masennus   vie voimia myös muilta perheen jäseniltä...alkaa ihmetellä vaadinko liikaa vai liian vähän...Selviytymiskeino voi toki olla muukin juttu kuin ompelu, mutta jotain voimauttavaa kodin ulkopuolista  vaatii masntuneen ihmisen kanssa elävän oma jaksaminen. Joskus ajattelen että hoitaja ja hoidettava ovat yhtä masentuneita molemmat...ja sehän ei ole hyvä juttu,eihan? No sitten kankaisiin jos olen hulluna kissoihin olen myös hulluna korvapipoihin niitä on nyt parin vuoden aikana tullut muutama erilainen tehtyä.Mallin sain pojan kaverilta ja hän ystävällisesti lainasi pipoa minulle että sain siihen kaavat...myöhemmin sain koko hatun omakseni...heh...heh...Kuvissa on uudet kankaat ja muutamia valmiita pipoja ja ylimääräinen kissakuva vahingossa tuli :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti